torstai 23. joulukuuta 2010

Turning Japanese

Nenä vuotaa, kurkku on karhea ja mukissa höyryää kuuma rommi. Siinä lähtökohtia tulevalle Japanin valloitukselle. Kaiken joulutäpinän keskellä valmistautuminen tulevaan reissuun on ollut ehkä vähäisintä ikinä, mutta mitäpä tuota liikoja suunnittelmia tekemään, uusiksi ne kuitenkin menee sitten perillä.

Jonkinlainen suunnitelma meillä kuitenkin on olemassa. Aluksi pitäisi siis körötellä Skeidalla Helsinkiin, johon se jääkiin talvehtimaan reissun ajaksi. Tällä kertaa ollaan satsattu suoriin lentohin, eli Helsingistä lennetään suoraan Tokioon. Aikamme kun on Tokiota tutkittu pitäisi edetä Hakoneen, josta löytyy iso vuoristoinen luonnonpuisto...jos löytyy. Seuraavina etappeina toimii Nara, Kioto ja Osaka. Kahdesta ensin mainitusta pitäisi löytyä sitä aitoa Jaappanialaista kultturellia atmosfääriä. Osakasta sitten lennetäänkin jo takaisin Härmään. Kahdessa viikossahan ei ehdi kuin vähän pintapuolta kraapasta, mutta parempi sekin kun ei mitään.

Noh, vielä syödään rosollit ja raviolit täällä paukkupakkasen keskellä, mutta pian taas mennään.

BANZAI!

-I-

Ei kommentteja:

Osallistujat